Hallitushuoneen ulkopuolisin silmin, saamiemme tietojen pohjalta, kunnanhallituksen toiminnassa on ollut ongelmia koko valtuustokauden ajan. Viime vuoden lopulla, vuoden viimeisessä valtuuston kokouksessa, vaikutti siltä, että rauha olisi löytynyt. Valtuutetut kehuivat valtuuston hyvää henkeä ja halua tehdä yhteistyötä. Uskoimme, että sama henki ulottuisi myös kunnanhallitukseen, joka oli valtuustokauden alussa joutunut ponnistelemaan poikkeuksellisen vaikeiden kysymysten kanssa. Näin ei kuitenkaan käynyt.

Olemme olleet mukana valtuuston asettamassa Tilapäisessä valiokunnassa ja olemme sitoutuneet valiokunnan yhteiseen kantaan, jonka mukaan kunnanhallitus on syytä erottaa. Vihreä valtuustoryhmä perustelee eron tarvetta sillä, että kunnanhallituksen toiminnassa on ollut vuorovaikutusongelmia ja kunnanhallitus on itse pyytänyt eroa.

”Tilapäinen valiokunta katsoo selvitetyksi, että kunnanhallituksessa vallitsee sisäinen luottamuspula luottamushenkilöiden välillä ja toisaalta luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden välillä.”

Koska toiminnan häiriön aiheuttajia on useita, emme näe oikeaksi ratkaisuksi sitä, että puheenjohtajan vaihdolla kuitattaisiin kaikki ongelmat. Etenkään kun nykyinen kunnanhallituksen puheenjohtaja on nostanut esille tärkeitä asioita, kuten päätöksenteon avoimuuden edistämisen, vaihtoehtojen etsimisen ja ympäristönäkökulmia.

Koska valtuustoryhmät ja kunnallisjärjestöt tekevät päätökset uuteen hallitukseen nimettävistä henkilöistä itse, me luonnollisesti kunnioitamme heidän näkemystään ja hyväksymme nyt tehdyn esityksen luottamuspaikkajaosta.

Luotettava päätöksenteko edellyttää sitä, että valtuutetuilla on ennen päätöksentekoa käytössään kaikki riittävät tiedot. Tässä tapauksessa myös tilapäisen valiokunnan keräämät kirjalliset ja suulliset lausunnot olisi ollut järkevää toimittaa valtuutetuille jo etukäteen.

Me vihreät toivomme, että uusi kunnanhallitus jatkaa päätöksenteon avoimuuden puolesta tehtyä työtä. Avoimuudelle on tarvetta, paitsi itse päätöksentekoprosessissa myös päätöksenteosta tiedottamisessa. Esimerkiksi kunnanhallituksen erottamisprosessin ymmärtäminen on voinut olla vaikeaa kuntalaisille. Jotta säilytettäisiin luottamus päätöksentekoon ja -tekijöihin tulee olla riittävästi tietoa saatavilla.

Toivotamme uudelle kunnanhallitukselle onnea ja menestystä kuntalaisten parhaaksi tehtävässä työssä.

19.4.2010  Terhi Ek (vihr.) ja Elina Sillanpää (vihr.)