Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistamisen lähtökohtana on ollut järjestää palvelut kustannustehokkaasti ja yhdenvertaisesti koko Suomessa. Keski-Suomen Vihreät näkee, että itsehallintoalueita sekä sote-alueita on esitetyssä muodossa liikaa. Osa itsehallintoalueista joutuu turvautumaan toisen alueen järjestämiin sosiaali- ja terveyspalveluihin.

Hallinnollisesti rakenne on epäselvä, monimutkainen ja vaikeasti ohjattava. Valitettavaa on, että tehdyt ratkaisut eivät perustu asiantuntijoiden esityksiin ja arviointiin, vaan poliittisia päämääriä edistetään nyt uudistuksen tavoitteista tinkimällä.

Kokonaisuus olisi selkeämpi ja myös monin tavoin toiminnallisesti onnistuneempi, mikäli itsehallinto- ja sote-alueiden määrää vähennettäisiin. Näin saataisiin myös varmistettua, että itsehallintoalueiden taloudellinen kantokyky olisi riittävä kattavien ja yhdenvertaisten sote-palveluiden järjestämiseen.

Varteenotettava vaihtoehto on edetä vanhaa läänijakoa mukaillen, jolloin itsehallintoalueita olisi 12 kappaletta.  Keski-Suomi olisi oma alueensa. Hallituksen esityksen puolesta on kuitenkin todettava, että 15 sote-palveluista vastaavaa aluetta on parempi ratkaisu kuin 313 sote-järjestämisvastuussa olevaa kuntaa.

Kaikkein tärkeintä on nyt varmistaa, että sote-uudistus ei kompastu tällä vaalikaudella maakuntauudistukseen samalla tavoin kuin se kompastui viime vaalikaudella kuntauudistukseen. Vaarana on, että nyt yritetään kytkeä yhteen liian monta asiaa liian nopeasti. Keski-Suomen Vihreät korostaa, että aiemmin tehdyistä virheistä on otettava opiksi ja nyt tulee mennä sosiaali- ja terveyspalvelut edellä.  Muiden uudistusten aika on myöhemmin.  

 

Meri Lumela

puheenjohtaja

Keski-Suomen Vihreät

 

Touko Aalto

kansanedustaja

Jyväskylä