Keski-Suomen Vihreät ei suostu säästämään koulujen oppilashuollosta seuraavalla vaalikaudella. Edellisestä, 1990-luvun lamasta opittiin, että lapsista ja nuorista säästäminen tulee ennen pitkää kalliiksi. Monet masentuneet nuoret aikuiset ovat niitä laman lapsia, jotka jäivät aikanaan vaille tukea, kun tuki- ja erityisopetuksesta sekä oppilashuollosta leikattiin.

Varhaisen tuen puuttuminen kärjistää ongelmia, joiden ratkaiseminen tulee kunnille kalliiksi.
Entistä useampi lapsi joudutaan sijoittamaan asumaan laitoksiin. Suuri osa sijoituksista kohdistuu murrosikäisiin nuoriin, joilla on ongelmia koulunkäynnissä, päihteiden käytössä ja elämänhallinnassa. Oikea-aikaisella koko perheeseen kohdistetulla tuella ja panostamalla kouluviihtyvyyteen, pieniin ryhmäkokoihin ja turvalliseen ympäristöön voitaisiin ennaltaehkäistä radikaalimpien lastensuojelutoimenpiteiden tarvetta. Ongelmien ennaltaehkäisy on paitsi inhimillistä, myös taloudellista.

Keski-Suomen Vihreät kannattaa sitovia mitoituksia oppilashuoltoon. Kouluissa pitää olla yksi koulukuraattori 800 oppilasta ja yksi koulupsykologi 1 500 oppilasta kohden. Lisäksi nykyiset suositukset kouluterveydenhoitajien ja -lääkärien määrästä pitää muuttaa kuntia sitoviksi oppilashuollon resurssien varmistamiseksi. Myös valtion on osallistuttava näiden henkilöstölisäysten aiheuttamiin kustannuksiin.

Kaikissa Keski-Suomen kunnissa ei tehdä terveystarkastuksia siinä laajuudessa kuin uusi neuvola- ja kouluterveydenhuoltoasetus edellyttää. Edes kaikissa isommissa kunnissa ei ole tällä hetkellä lainkaan koululääkäriä, vaan terveyskeskuslääkärit hoitavat koululaisten tarkastukset muun työnsä ohella. Lapset ja nuoret ansaitsevat kunnolliset oppilashuollon palvelut Keski-Suomen jokaiseen kuntaan.

Lisätietoja:
Elina Sillanpää
Puheenjohtaja
Keski-Suomen Vihreät
puh. 0503690624
elina.sillanpaa@vihreat.fi