Vihreiden aloite maakuntavaltuuston kokousten avoimuudesta

Monet kunnat ovat avanneet päätöksentekoaan ja siirtyneet välittämään valtuustojen kokouksia internetin kautta – sekä suorana lähetyksenä että tallenteena. Keski-Suomessakin näin on menetelty esimerkiksi Jyväskylässä, Laukaassa, Petäjävedellä, Viitasaarella.

Myös maakuntavaltuuston olisi aika ottaa askel avoimemman päätöksenteon suuntaan ja tarjonta maakunnan asukkaille mahdollisuus seurata päätöksentekoa.  Avoimuus on kirjattu tärkeäksi arvoksi Keski-Suomen liiton toiminnassa ja lisäksi liiton viestinnän tavoitteiksi on kirjattu mm. aktiivisuus ja ajantasaisuus. Maakuntavaltuuston kokousten lähettäminen netissä (suorana lähetyksenä ja tallenteena) olisi siis täysin linjassa liiton arvojen ja tavoitteiden kanssa.

Vaikka jo nyt maakuntavaltuuston kokoukset ovat avoimia, harvalla maakunnan asukkaalla on mahdollisuus lähteä seuraamaan päätöksentekoa paikanpäälle esim. pitkien välimatkojen vuoksi. Kokousten välittäminen netin kautta antaisi kaikille maakunnan asukkaille tasavertaisen mahdollisuuden seurata päätöksentekoa.

Keski-Suomen liitossa on aika astua askel kohti avoimempaa toimintakulttuuria ja ryhtyä välittämään maakuntavaltuuston kokoukset netin välityksellä sekä suorana lähetyksenä että nettisivuille jäävänä tallenteena.

Esitämme, että Keski-Suomen liitossa ryhdytään valmistelemaan maakuntavaltuuston kokousten lähettämistä netissä.

8.11.2013

Vihreiden maakuntavaltuustoryhmä