Kunnissa kytee kapina (KSML 21.9). Samaan aikaan, kun kunnissa toteutetaan voimassa olevaa puitelakia sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämisestä vähintään 20 000 asukkaan yhteistoiminta-alueissa, uusi hallitusohjelma ja hallinto- ja kuntaministeri Virkkunen ovat jo päättäneet kuopata epäonnistuneen puitelain ja sen synnyttämät keinotekoiset hallintohimmelit.

Suomen väestö ikääntyy Euroopan ennätystahtia ja kuntien menot kasvavat hallitsemattomasti. Kuntarakenneuudistus on välttämätön, sillä ilman rakenteellisia ja toiminnallisia uudistuksia emme pysty tulevaisuudessa turvaamaan laadukkaita peruspalveluita kuten terveydenhuoltoa, päivähoitoa ja koulutusta.

Epäonnistuneesta puitelaista on opittava ainakin se, ettei kuntarakenteen haasteita voida ratkaista yhdellä ratkaisumallilla eri puolilla Suomea. Kaupunkialueiden haasteita ovat erityisesti maankäytön, kaavoituksen ja joukkoliikenteen kehittäminen sekä kaupungin ja kehyskuntien välinen epäterve kilpailu hyvistä veronmaksajista. Maaseutualueilla haasteena on palveluiden karkaaminen kauas kuntalaisista sekä palveluiden tuottaminen riittävän kustannustehokkaasti.

”Vihreät haluavat lähipalveluita ja lähidemokratiaa, mutta eivät lähibyrokratiaa.” linjaa Keski-Suomen vihreiden puheenjohtaja Elina Sillanpää. Kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet ovat paremmat, kun kunta on riittävän suuri pystyäkseen itse järjestämään tarvittavat peruspalvelut. Tällöin ei tarvita keinotekoisia hallintohimmeleitä.

Avainasemassa kuntarakenneuudistuksessa tulee olla sosiaali- ja terveyspalveluiden kustannuksien hillitseminen. Taloudellista perustetta sosiaali- ja terveyspalveluiden järjestämiseen yli 10 000 – 20 000 asukkaan yhteistoiminta-alueissa ei ole. ”Kuntarakennemuutoksen lisäksi tarvitaan pikaisesti myös toiminnallisia ratkaisuja, joilla terveydenhuollon menojen kasvua yritetään hillitä. Näitä ratkaisuja voivat olla mm. toimivat hoitoketjut, terveydenhuollon rahoituksen monikanavaisuuden purkaminen ja perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhteistyön tiivistäminen” muistuttaa puheenjohtaja Sillanpää.

Keski-Suomen vihreät ry
Puheenjohtaja Elina Sillanpää