Kiitos!

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

Keski-Suomessa saatiin vihreä vaalivoitto!

Vihreät saavutti historiallisen hienon tuloksen sunnuntain kuntavaaleissa. Kipusimme Keski-Suomessa upeaan 12,7% kannatukseen, päästen näin neljän suurimman puolueen joukkoon. Kiitos kuuluu niin äänestäjille, kuin mahtaville vihreille sankareille, jotka ovat ponnistelleet yhteisen päämäärän saavuttamiseksi!

Maailmaa muutetaan pala kerrallaan ja harvoin vain yhden ihmisen toimesta. Niin myös nyt.  Huima tulos rakentui yhdessä tekemisen, hyvän yhteishengen ja pienen epämukavuudenkin sietämisen pohjalle. Vihreiden kampanjointia eivät räntä, sade tai edes läpimärät jalkineet lannistaneet. Hyvä mieli ja joukkueen eteen työskentely näkyi.

Nyt on aika asennoitua tekemään vihreää politiikkaa yhä useammassa keskisuomalaisessa kunnassa ja yhä suuremmalla joukolla. Vallan myötä kasvaa myös vastuu. Kaikkia vihreitä toimijoita  ja kaikenlaista osaamista tarvitaan. Tule mukaan!

 

Share on Facebook0Tweet about this on TwitterShare on Google+0

About the Author: Katri Kortelainen