Keski-Suomen Vihreät näkee pienyrittäjyyden merkityksen tärkeänä suomalaiselle elinkeinoelämälle ja työllisyydelle. Suurin osa uusista työpaikoista syntyy nimenomaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, mutta näiden toimintakykyyn ei ole vielä riittävästi panostettu.

Arvonlisäveron maksun ylärajaa on nostettava ja tehtävä pienyrittäjyys kannattavammaksi. Lisäksi ensimmäisen työntekijän palkkaamista pienyrityksiin on tuettava aiempaa enemmän, jotta yrittäjyys lisäisi työllisyyttä toivotulla tavalla, toteaa Keski-Suomen Vihreiden puheenjohtaja Ville Korhonen.

Myös yrittäjien sosiaaliturvaa on kehitettävä ja tulottomat karenssiajat poistettava tuen saamiselta. Tähän Keski-Suomen Vihreät esittää ongelmien ratkaisuksi perustuloa, joka on jokaiselle kansalaiselle maksettava vähimmäistuki, jonka 560 euron perusosaan ei sisälly tarveharkintaa. Vihreiden perustulomalli on suunniteltu valtiontalouden kannalta kustannusneutraaliksi, eli sen ylläpito ei maksa yhteiskunnalle enempää kuin nykyinen sosiaaliturvajärjestelmä.

Uusilla yrittäjillä epävarmuus toimeentulosta on suuri ja yritystoiminta voi olla alkuvaiheessa tappiollista. Perustulon avulla voimme turvata yrittäjien vähimmäistoimeentulon silloin, kun yritys ei vielä tuota riittävästi tuloja yrittäjälle tai yritystoiminta on jouduttu lopettamaan eikä muita tulonlähteitä ole, toteaa Korhonen.

Vihreät on ajanut perustuloa jo parin vuosikymmenen ajan, mutta viime aikoina muissakin puolueissa kyseinen sosiaaliturvajärjestelmä on saanut kannatusta. Perustulo on saatava kokeiluasteelle seuraavan hallituskauden aikana, jotta mallin hyödyt voidaan todentaa.

Vihreiden ehdotuksista pienyrittäjien aseman parantamiseksi löytyy laajemmin osoitteesta http://www.vihreat.fi/tiedotteet/enemman-turvaa-vahemman-byrokratiaa-vihreat-vaativat-yrittajarauhaa

Lisätietoja

Ville Korhonen, puheenjohtaja, 050 303 2101, ville.korhonen@vihreat.fi
Veikko Ahola, toiminnanjohtaja, 050 592 5895, veikko.ahola@vihreat.fi