Jyvioni – Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat kannustavat kirkkoon kuuluvia nuoria käyttämään äänioikeuttaan tulevissa seurakuntavaaleissa.

TV2:sen Homoillan jälkeen yli 30 000 ihmistä on eronnut kirkosta, mikä on kymmenen kertaa enemmän kuin samaan aikaan viime vuonna. Jyväskylän vihreät nuoret ja opiskelijat eivät ole yllättyneitä siitä, että provosoitunut tv-keskustelu homojen oikeuksista johti eroaaltoon.

-On täysin ymmärrettävää ja oikein, että ihmiset, jotka kokevat kirkon vieraaksi ja suvaitsemattomat kannanotot vastenmielisiksi, äänestävät jaloillaan ja eroavat, toteaa Jyvionin puheenjohtaja Janne Warén.

Valtaosa suomalaisista kuuluu kuitenkin edelleen kirkkoon ja tulevissa seurakuntavaaleissa äänestysikäraja on 16 vuotta. Seurakuntavaalien äänestysprosentti on perinteisesti ollut alhainen, joten nyt on mahdollisuus vaikuttaa siihen että suvaitsevainen, hiljainen enemmistö saa äänensä kuuluviin kirkossa.

-Näissä vaaleissa jokainen kirkon jäsen voi äänestää suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon puolesta ottamalla selvää esimerkiksi vaalikoneen avulla ehdokkaiden mielipiteistä, muistuttaa seurakuntavaaliehdokas, Jyvionin hallituksen varajäsen Ilona Toivanen.

Seurakuntavaalien ennakkoäänestys alkaa 1.11.2010.

Lisätietoja:

Ilona Toivanen: 044 333 7182 Janne Warén: 050 383 5586