Vihreiden maakuntavaltuustoryhmä pitää Keski-Suomen liiton toiminnan tavoitteita pääosin hyvinä. Ryhmä kiinnittää huomiota siihen, että suunnitelmassa todetaan, että maakuntakaava ei ole kaikilta osin ohjannut kehitystä haluttuun suuntaan, esimerkiksi maa-ainesten ottoluvat ovat noin 80-prosenttisesti suuntautuneet muualle kuin kaavan ottovyöhykkeille. Tässä tarvittaisiin tarkempaa seurantaa ja ryhdikästä päätöksentekoa.

Samoin todetaan, että valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet nostavat ilmastonmuutoksen hillinnän ja siihen sopeutumisen maakuntakaavoituksen yhdeksi keskeiseksi haasteeksi. Tässä on vahvana tukena Keski-Suomen ilmastostrategia, jonka maakuntahallitus on hyväksynyt vuonna 2011. Muutamissa Keski-Suomen kunnissa kuten Jyväskylässä, Laukaassa ja Viitasaaren seudulla on tehty oma kunnallinen ilmastonsuojelusuunnitelma tai –strategia. Tämä työ olisi tärkeä tehdä myös muissa kunnissa ja ottaa työn tulokset huomioon konkreettisessa päätöksenteossa, joka koskee esimerkiksi asumista, liikkumista, jätehuoltoa ja maataloutta. Strategiassa on kyse sekä ilmastonmuutoksen hillinnästä että siihen sopeutumisesta.

Maakunnallisiin kärkihankkeisiin toivomme lisää konkretiaa. Esimerkiksi bioenergiakeskus ja bioenergian sekä toiminnan suunnitelmassa mainittu usiutuva geoenergia voivat olla Keski-Suomen menestyksen kannalta hyvin tärkeitä kärkihankkeita. Energiatalous on oleellinen kysymys koko maapallon elinolosuhteiden säilyttämisessä. Se on koko Suomen tulevaisuuden ja kilpailukyvyn näkökulmasta suuri haaste. Keski-Suomelle se voi olla myös suuri mahdollisuus, koska meillä on täällä hyödynnettäviä uusiutuvia luonnonvaroja, alan osaamista ja yrityspotentiaalia.

 

Vihreiden ryhmäpuheenvuoro 8.11.2013 maakuntavaltuuston kokouksessa hotelli Laajavuoressa Jyväskylässä.