Arkisto aiheelle 'Tiedotteet'

Sivu 2 / 3

Uusiutuva energia on maaseudun mahdollisuus

Uusiutuva energia on maaseudun mahdollisuus

Eläminen maaseudulla tarjoaa keskisuomalaisille houkuttelevan  vaihtoehdon. Monet ihmiset kokevat maaseudun vetovoimaiseksi  elinympäristöksi, mutta työllistymismahdollisuuksien puutteen vuoksi yhä  useampi on joutunut muuttamaan kaupungin taajamaan. Lähitulevaisuudessa  Keski-Suomeen voidaan luoda uusia työpaikkoja, jotka sijoittuvat ilmastonmuutoksen torjunnan, uusiutuvan energian, energiatehokkuuden sekä muun ympäristöteknologian pariin. Panostamalla uusiutuvan energian kehittämiseen ja koulutukseen vahvistetaan Keski-Suomen asemaa ja kilpailukykyä myös kansainvälisesti.
Jatka artikkelin ‘Uusiutuva energia on maaseudun mahdollisuus’ lukemista

Luontohaastekilpailun voitto Jyväskylään

Luontohaastekilpailun voitto Jyväskylään

Vuosi 2010 oli kansainvälinen luonnon monimuotoisuuden juhlavuosi.
Jyväskylän kaupunki voitti Suomen luonnonsuojeluliiton, Suomen
partiolaisten ja Suomen Ladun yhdessä järjestämän luontohaastekilpailun
Suomen parhaista uusista luonnonsuojelualueista. Jyväskylä osallistui
kilpailuun rakennus- ja ympäristölautakunnan
puheenjohtaja Paloma Hannosen (vihr) aloitteesta.

Haastekilpailuun osallistuminen edellytti vuoden aikana tehtyä uutta
suojelupäätöstä yhdelle tai useammalle merkittävälle luontoalueelle.
Jyväskylän kilpailuun esittämät alueet ovat Touruvuorten alue,
Iso-Haapasaari, Mustaniemi ja Vähä-Urtti. Näillä suojelualueilla elää
monta uhanlaista lajia ja puusto on paikoin jopa 150 vuotta vanhaa.

- Voitto on hieno tunnustus alueelle ja erityisen hienoa on, että
kilpailun tuloksena Suomeen saatiin kansallispuiston verran uusia
suojelualueita. Luonnon monimuotoisuuden säilyttämiseksi on tehtävä töitä
hartiavoimin niin kuntatasolla kuin koko Suomessakin, toteaa rakennus- ja
ympäristölautakunnan puheenjohtaja Paloma Hannonen.

- Vuosi 2010 oli YK:n monimuotoisuuden juhlavuosi. Ehkä voisimme ajatella,
että meneillään oleva vuosikymmen on monimuotoisuuden vuosikymmen, sillä
YK:n ja Suomenkin tavoitteena on pysäyttää luonnon monimuotoisuuden
köyhtyminen vuoteen 2020 mennessä, sanoo Jyväskylän vihreiden
puheenjohtaja Nico Holmberg.

Jyväskylän Vihreät onnittelevat Jyväskylän kaupunkia voitosta!

Lisätietoja:

Paloma Hannonen p. 050 593 1190
rakennus- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja

Nico Holmberg p 044 340 4053
Jyväskylän vihreiden puheenjohtaja

Keski-Suomen Vihreät avaa vaalikampanjansa 24.1. 2011

pehmeatarvot

Turvetta vai bioenergiaa? Autoja vai junia? Lainaa, leikkauksia vai jotain ihan muuta?

Eduskuntavaalit lähestyvät ja tänä vuonna Keski-Suomesta eduskuntaan nousee ensimmäinen Vihreä kansanedustaja. Tervetuloa kuuntelemaan millainen on Keski-Suomen Vihreiden uusi Suomi.

Mitä: Keski-Suomen Vihreiden kampanja-avajaiset

Missä: Cafe Voca, kauppakeskus Forum, Jyväskylä

Milloin: 24.1.2011 klo 18-19

Paikalla puolueen puheenjohtaja, työministeri Anni Sinnemäki sekä Keski-Suomen Vihreitä kansanedustajaehdokkaita. Tilaisuudessa esitellään lisäksi Keski-Suomen Vihreiden eduskuntavaaliohjelma. Tilaisuuden juontaa toimittaja Maria Markus.

Tutustu eduskuntavaaliehdokkaisiimme. sekä vaaliohjelmaamme!

Tapahtuma löytyy myös Facebookista.

Kahvitarjoilu! Tule Forumiin ja kutsu ystäväsikin!

Lisätietoja: Toiminnanjohtaja Veikko Ahola 050 5925895

JyVi keskustelee vihreiden poliittisesta ohjelmasta

Jyväskylän Vihreät ry:n yleiskokous pidetään 10.3. 2010 klo 18

Kirjailijatalossa (Seminaarinkatu 26).

Kokouksessa käsitellään Vihreän liiton poliittisen ohjelman luonnosta ja

päätetään JyVin kannasta siihen.

Ohjelma on ladattavissa luettavaksi tästä linkistä:

http://www.vihreat.fi/poliittinenohjelma

Lisäksi kokous päättää JyVin suhtautumisesta Risto Rönnbergin

aloitteeseen kielenopetuksen tuntijaon uudistamisesta.

Tervetuloa keskustelemaan tulevaisuudesta!

Ystävällisin terveisin,

Veikko Ahola

toiminnanjohtaja

Keski-Suomen Vihreät ry

Jyväskylän Vihreat ry

Kyllikinkatu 1

40100 JKL

+358505925895

www.keskisuomenvihreat.fi


Risuja ja ruusuja maakuntakaavalle

Kannanotto 20.5. 2009
Vihreän Keski-Suomen hallitus sekä Keski-Suomen vihreät
maakuntavaltuutetut näkevät Ympäristöministeriön vahvistamassa
Keski-Suomen maakuntakaavassa aihetta sekä ruusujen että risujen
antamiseen. Kiitettävää kaavassa on erityisesti se, että
Ympäristöministeriö jätti vahvistamatta yhteensä seitsemän
vähittäiskaupan suuryksikköä, “automarketia”, koska nämä olisivat
hajauttaneet yhdyskuntarakennetta ja lisänneet liikennöintiä.
Ympäristöministeriön tavoin me allekirjoittaneet pidämme tärkeänä, että
yhdyskuntarakenne on tiivis ja toimiva. Toivomme valtaisien
kauppahallien sijaan pienempien kaupan yksiköiden sijoittamista sinne,
missä asutusta on. Yksityisautoiluun perustuva yhdyskuntarakenne on tänä
ilmastonmuutoksen aikana auttamattoman vanhanaikainen. Jatka artikkelin ‘Risuja ja ruusuja maakuntakaavalle’ lukemista

Uusi puoluehallitus ja -valtuuskunta

Keski-Suomesta valittiin puoluekokouksessa seuraavat henkilöt puolueen luottamustehtäviin:
Hallitukseen: Touko Aalto varsinaiseksi jäseneksi ja Minna Kilpala varajäseneksi
Valtuuskuntaan: Varsinaisina Terhi Ek, Nico Holmberg ja Panu Piirtola sekä varalle Ari Jäntti ja Layla Ahonen.

Tiedot muista jäsenistä: www.vihreat.fi

Keski-Suomen vihreät valitsivat ehdokkaansa puoluejohtoon

Vihreän Keski-Suomen kevätkokous 2.4. 2009 päätti ehdottaa Vihreän liiton puoluekokoukselle 16.–17.5. 2009 Jyväskylässä Touko Aallon valitsemista puolueen varapuheenjohtajaksi. Lisäksi kokous ehdottaa Minna Kilpalaa puoluehallitukseen ja Layla Ahosta, Terhi Ekiä, Nico Holmbergia ja Ari Jänttiä puoluevaltuuskuntaan.

Petäjäveden vihreät perustettu

Petäjävesi sai oman vihreän yhdistyksensä perjantaina 20. helmikuuta, kun Petäjäveden Vihreät perustettiin. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Matti Pakkanen ja varapuheenjohtajaksi Anja Vanninen. Sihteerin tointa harjoittaa Marjo Suvanto.

Petäjäveden Vihreiden tarkoituksena on edistää toiminnallaan vihreitä arvoja, tukea valtakunnallisen Vihreän liitto -puolueen toimintaa Petäjävedellä sekä edistää kuntalaisten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia oman elinympäristönsä kehittämiseen ja yhdistää vihreän arvomaailman omistavia petäjävetisiä. Ensimmäisenä toimivuotenaan yhdistyksen tarkoituksena on lisätä tunnettavuuttaan, kasvattaa jäsenmääräänsä sekä huomioida kunnallisia ja valtakunnallisia tapahtumia.

Lokakuun 2008 kuntavaaleissa Petäjävesi sai ensimmäisen vihreän valtuutettunsa, kun Anja Vanninen valittiin kunnanvaltuustoon.

Lisätietoja:

Matti Pakkanen (mpakkanen at gmail.com)

Marjo Suvanto (keltainenkurki at gmail.com)

Vihreät Niityt Jyväskylän seurakuntavaaleissa

Vihreät niityt

”Ihminen on asetettu viljelemään ja varjelemaan maata”

Vihreät niityt –listan mielestä Jyväskylän seurakunta on
-    avoin.
-    suvaitsevainen ja syrjimätön.
-    lähellä ihmistä.
-    kestävän maankäyttöpolitiikan kannalla

Vain äänestämällä voit vaikuttaa seurakuntasi päätöksiin ja uudistaa sitä.

Tulkaa kaikki!

Jatka artikkelin ‘Vihreät Niityt Jyväskylän seurakuntavaaleissa’ lukemista

VIHREÄT KANNATTAVAT SUKUPUOLINEUTRAALIA AVIOLIITTOLAKIA

TIEDOTE
12.6.2008

Puoluesihteeri Panu Laturi Vihreiden Keski-Suomen piirin piirikokouksessa: VIHREÄT KANNATTAVAT SUKUPUOLINEUTRAALIA AVIOLIITTOLAKIA
- Kokoomuksella on nyt mahdollisuus modernisoida itsensä

Kokoomuksen puoluekokouksessa käsitellään viikonloppuna Uudenmaan Kokoomusnuorten tekemä aloite sukupuolineutraalista avioliittolaista. Siinä vaaditaan nykyisen rekisteröidystä parisuhteesta säädetyn lain kumoamista ja sen korvaamista sukupuolineutraalilla avioliittolailla.

Kokoomuksen puoluehallitus on puoltanut aloitteen hyväksymistä muun muassa sillä perusteella, että kahden ihmisen välisen liiton solmimisen perusteet ovat ihmisten itsensä, siis aviopuolisoiden päätettävissä olevia kysymyksiä. Puoluehallitus ei ole nähnyt syytä, miksi valtion olisi puututtava siihen, mitä sukupuolta tai suuntausta avioliittoon haluavat edustavat.

- Jos Kokoomus hyväksyy aloitteen sukupuolineutraalista avioliittolaista, se on hieno edistysaskel koko suomalaiselle yhteiskunnalle. Samalla Kokoomuksella on nyt paikka irrottautua arvokonservatismista ja liittyvä modernien puolueiden joukkoon, Vihreiden puoluesihteeri Panu Laturi totesi vieraillessaan Jyväskylässä Vihreiden Keski-Suomen piirin piirikokouksessa.

Hallitusohjelman kirjaus sisäisen adoption sallimisesta niissä perheissä, joissa vanhemmat ovat samaa sukupuolta, on askel kohti seksuaalivähemmistöjen parempaa asemaa.

- Askel ei ole kuitenkaan riittävä. Vihreät pyrkivät siihen, että sukupuolineutraali avioliittolaki voitaisiin saada aikaan mahdollisimman nopeasti. Asia on priorisoitava yhdeksi keskeisimmistä kysymyksistä viimeistään seuraavissa hallitusneuvotteluissa.

Kristillisten olisi Laturin mielestä pohdittava vakavasti sitä, ketä seksuaalivähemmistöjen oikeuksien vastustaminen palvelee. – Oikeuksien vahvistaminen ei ole keneltäkään pois, mutta se parantaa selkeästi yhden väestöryhmän syrjittyä asemaa. Myös Keskustan ja SDP:n on tehtävä selväksi kantansa sukupuolineutraalista avioliittolaista.

Panu Laturi painottaa, että seksuaalivähemmistöjen oikeuksia pitäisi käsitellä ihmisoikeus-, ei omantunnon kysymyksenä. – Tämän vuoksi tuleva äänestys eduskunnassa samaa sukupuolta olevien pariskuntien perheen sisäisestä adoptiosta tulee mielestäni osoittamaan, ketkä kansanedustajat ovat valmiita edistämään ihmisoikeuksien toteutumista myös käytännössä sekä sen, kenelle ihmisoikeudet eivät ole niin tärkeitä.

Lisätiedot:

Puoluesihteeri Panu Laturi GSM 050 520 8337.