| 16.07.2011 | ||
| 13.00 |
Arkisto kuukaudelle kesäkuu, 2011
TIEDOTE 17.6.2011
Vihreitä kaupunkiunelmia keskellä Suomea
Vihreät kulttuuripäivät
Jyväskylässä 20.–21.8. tarjoavat keskusteluja, taidetta ja musiikkia
Jyväskylä täyttyy elokuisen viikonlopun ajaksi kulttuuritapahtumista,
joita yhdistää vihreys ja kaupunkikulttuuri, kun Vihreä
Sivistysliitto järjestää järjestyksessään kolmannet Vihreät
kulttuuripäivät. Päivien teemana on tänä vuonna kaupunkisuunnittelu ja
arkkitehtuuri.
- Tavoitteena on nostaa esiin paikallisia taitelijoita ja
kansalaisjärjestöjä sekä synnyttää keskustelua vihreistä teemoista,
sanoo Vihreän Sivistysliiton pääsihteeri Ville Ylikahri.
Kulttuuripäivien ohjelma on kaikille avointa. Lauantaina tutustutaan
kävelykierroksella Jyväskylän uuteen ja vanhaan arkkitehtuuriin.
Kävelykadulla valokuvataan pyöräilijöitä Cycle Chic –hengessä.
Kaupunginkirjaston Minnansalissa keskustellaan siitä, millaista on
vihreä ja ekologinen arkkitehtuuri. Samassa salissa esitetään myös
kaupan keskittymistä pohtiva dokumenttielokuva Hypermarket Nation.
Galleria Hopassa avataan paikallisia taitelijoita esittelevä Vihreä
Valo -näyttely.
Kulttuuripäivien ohjelmassa on kaksi iltaklubia. Perjantaina
Vakiopaineessa esiintyy trubaduuri Matti Johannes Koivu. Lauantaina
Lutakon lavalle nousee Uusi Fantasia.
Samana viikonloppuna järjestetään Jyväskylässä myös vihreiden
kuntapäättäjien koulutustapahtuma Vihreät kuntapäivät, joihin
odotetaan toista sataa vihreää luottamushenkilöä eri puolilta Suomea.
Kulttuuripäivien tavoitteena onkin synnyttää avoimia keskusteluja ja
kohtaamispaikkoja jyväskyläläisten ja muualta tulleiden vihreiden
aktiivien kanssa.
Kuntapäivien seminaarit järjestetään myös kaupunginkirjaston
Minnansalissa.
Lisätietoja:
www.visili.fi/kulttuuripaivat
Ville Ylikahri, pääsihteeri, Vihreä Sivistysliitto ry, 044 727 3241
Taru Anttonen, suunnittelija, Vihreä Sivistysliitto ry, 044 727 3244
__________________________________________
Vihreitä kaupunkiunelmia keskellä Suomea
Ohjelma
Perjantai 19.8.
Ennakkoklubi: Matti Johannes Koivu
klo 21–02 Vakiopaine (Kauppakatu 6)
Lauantai 20.8.
Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö tavattavissa toriteltalla klo
10–11 Kävelykadun Kompassilla (Kauppakatu 24)
Kävelykierros Jyväskylän uuteen ja vanhaan arkkitehtuuriin
klo 10.00, kesto 1,5 h, lähtö Kompassilta
Jyväskylä Cycle Chic: pyöräily on tyylikästä!
Klo 10–13, Kompassi
Jyväskylän pyöräilijät kuvaavat pyöräilijöitä Kävelykadun Kompassilla.
Kuvat esillä Jyväskylä Cycle Chic -blogissa ja sunnuntaina
kaupunginkirjaston aulassa. Tuo oma menopelisi ja tyylisi ikuistettavaksi!
Seminaari: Miten vihreitä kyliä ja kaupunkeja rakennetaan?
Klo 15–17 Kaupunginkirjaston Minnansalissa (Vapaudenkatu 39).
Seminaarissa pohditaan ekologista ja esteettistä rakentamista ja
yhdyskuntasuunnittelua. Seminaari alkaa asiantuntija-alustuksin,
joiden jälkeen on ohjattu paneelikeskustelu. Puhumassa mm. arkkitehti
ja kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja Demos Helsingin tutkija Antti
Lippo. Puhujalista täydentyy lähiviikkoina.
Vihreä Valo -taidenäyttelyn avajaiset
klo 18 Galleria Hoppa (Kauppakatu 6)
Taidekriitikko Veikko Halmetoja on koonnut näyttelyn, jossa
keskisuomalaiset taiteilijat tulkitsevat teemaa Vihreä valo.
Iltaklubi: Uusi Fantasia
klo 20–02 Lutakko (Schaumaninkatu 3)
Liput ovelta 10 e / kulttuuripäivien infopisteeltä kaupungintalolta lauantaina klo 10–18
7 e.
Sunnuntai 21.8.
Vihreä Valo – taidenäyttely
klo 10–18 Galleria Hoppa (Kauppakatu 6)
Näyttely on avoinna seuraavan viikon ajan ma-pe klo 11–15.
Jyväskylä Cycle Chic -kuvat esillä kaupunginkirjaston aulassa klo
11 alkaen.
Hypermarket Nation -dokumenttielokuvan ensiesitys klo 14–15.30
kaupunginkirjaston Minnansalissa.
___________________________________________
Esittely kulttuuripäivien taiteilijoista ja tapahtumista
Uusi Fantasia
Uusi Fantasia on yksi viime vuosien puhutuimpia bändejä. Bändiltä on
ilmestynyt kaksi levyä, Top Ten (2004) ja Heimo (2010). Erityisesti
Freemanin kanssa levytetty Liian myöhään on kerännyt radiosoittoa.
Harvoin keikkaileva bändi nousee lavalle Lutakossa la 20.8.
Vihreä valo -taidenäyttely
Veikko Halmetoja ripustaa Galleria Hoppaan näyttelyn, joka esittelee
keskisuomalaisia taiteilijoita teemalla Vihreä valo. Halmetoja on
kuvataidekriitikko ja toiminut aiemmin mm. Mäntän kuvataideviikkojen
toiminnanjohtajana.
Matti Johannes Koivu
Mies ja kitara. Matti Johannes Koivu on julkaissut jo neljä
soololevyä, joiden musiikkia on kuvailtu folkahtavaksi,
iskelmälliseksi, laulelmalliseksi. Joka tapauksessa kyseessä on yksi
viime vuosien merkittävimpiä laulaja/lauluntekijöitä. Vakiopaineessa
Koivu esiintyy yksin kitaran kanssa.
Hypermarket Nation -dokumenttielokuva
Palménin veljekset pyörittävät pientä ruokakauppaa Vantaalla.
Veljesten isä perusti kaupan jo vuonna 1950. 70-luvulla lähiseudulle
kohosivat ensimmäiset ostoskeskukset ja 2000-luvulla jättimäiset
hypermarketit. Miten veljekset pärjäävät kilpailussa?
Paula Korvan esikoisdokumentti (26 min) tutkii kaupan ja kaupunkiemme
muuttumista.
Elokuvan jälkeen Paula Korva kertoo elokuvan taustoista ja
ajatuksistaan kaupan keskittymisen vaikutuksista suomalaisten elämään.
Keskustelun vetää Vihreän Sivistysliiton pääsihteeri Ville Ylikahri.
Cycle Chic
Pyöräily on tyylikästä ja hauskaa! Hold my bicycle while I kiss your
girlfriend! Kööpenhaminalaisten pyöräilytyyliä kuvaava Cycle Chic -blogi
(www.copenhagencyclechic.com) on toiminut jo vuodesta 2006. Nyt
pyöräilytyylikkyys leviää Jyväskylään, kun Jyväskylän pyöräilyseura
kuvaa pyöräilijöitä kävelykadulla ja tekee kuvista näyttelyn. Tule
kuvattavaksi, on sinulla sitten vanha naistenpyörä, Jopo, maastopyörä tai
taakkapyörä.
Kävelykierros Jyväskylän uuteen ja vanhaan arkkitehtuuriin
Jyväskylä tunnetaan Alvar Aallosta, mutta tällä kävelykierroksella tutustutaan
kaupunkiin laajemmin. Miten uusi ja vanha on yhdistetty? Miten
Jyväskylässä luodaan ihmisen kokoista ja ekologista kaupunkia?
Seminaari vihreästä arkkitehtuurista ja kaupunkirakentamisesta
Seminaarissa pohditaan ekologista ja esteettistä rakentamista ja
yhdyskuntasuunnittelua. Seminaari alkaa asiantuntija-alustuksin,
joiden jälkeen on ohjattu paneelikeskustelu. Puhumassa mm. arkkitehti
ja kuvataiteilija Jan-Erik Andersson ja Demos Helsingin tutkija Antti
Lippo. Puhujalista täydentyy lähiviikkoina.
Vihreiden puoluekokous Kuopiossa 12.6.2011
Keski-Suomen edustajien luottamustehtävät 2011 – 2013 kaudella: puoluehallituksen varajäsenyys ja kolme paikkaa puoluevaltuuskuntaan
Vihreiden puoluekokous valitsi Keski-Suomesta puoluehallituksen varajäseneksi Elina Sillanpään Laukaasta. Puoluevaltuuskunnan jäseniksi valittiin Touko Aalto, Jyväskylä (Keski-Suomen Vihreät ry), Ari Jäntti, Laukaa (Ekovihreät) ja Paloma Hannonen, Jyväskylä/Helsinki (Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden liitto). Puoluevaltuuskunnan varajäseniksi valittiin Maia Fandi, Jyväskylä (Keski-Suomen Vihreät), Antti Yli-Tainio, Jyväskylä (Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden liitto) ja Terhi Ek, Laukaa (Vihreät Naiset). Uusi valtuuskunta ja eduskuntaryhmä kutsutaan koolle jo tällä viikolla päättämään hallitusyhteistyöstä.
Keski-Suomen piirin neuvottelijana Kuopion puoluekokouksessa vaalivaliokunnassa toimi Tuija Mäkinen. Pitkien neuvotteluiden jälkeen saatiin lopulta kasaan kaikkia osapuolia tyydyttävät esitykset puoluehallituksen ja –valtuuskunnan jäsenvalinnoista, ja puoluekokous hyväksyi ne yksimielisesti. Eduskuntavaalien huonon menestyksen jälkeen on todella tärkeä saada vihreä väki rakentavaan yhteistyöhön ja olla solidaarinen yli piirirajojen. Me kaikki tarvitsemme toisiamme näissä talkoissa.
Käytyjen paikkaneuvottelujen vaikeuskerrointa lisäsi varapuheenjohtaja-asetelmien vaikea ennakoitavuus. Neuvottelujen, äänestyksen ja piirien preferenssien jälkeen lopputuloksena puheenjohtajistoon valikoitui viisi miestä ja vain kaksi naista. Vihreiden Nuorten ja Opiskelijoiden liitto ry esitti jyväskyläläistä Paloma Hannosta puolueen varapuheenjohtajaksi, ja hän sai tukea myös keskisuomalaisilta puoluekokousedustajilta. Äänestyksessä Hannonen kuitenkin jäi neljänneksi häviten Krista Mikkoselle, Timo Juurikkalalle ja Oras Tynkkyselle. Puolueen uudeksi puheenjohtajaksi valittiin jäsenäänestyksen selkeän tuloksen perusteella Ville Niinistö, ja puoluesihteerinä jatkaa Panu Laturi.
Vihreiden puoluehallituksessa on 8 jäsentä ja saman verran varajäseniä. Varajäsenillä on aina läsnäolo- ja puheoikeus puoluehallituksen kokouksissa. Neuvottelutavoitteena oli antaa kaikille piireille paikka hallituspöydän ympärillä. Tämä merkitsee pienille piireille matemaattista painoarvoa suurempaa mandaattia ja isompien piirien tinkimistä omista mandaateistaan. Vastapainoksi Helsinki sai äänestyksessä Johanna Sumuvuoren valtuuskunnan puheenjohtajaksi ja Uusimaa Timo Juurikkalan puolueen varapuheenjohtajaksi. Pohjois-Karjalan Krista Mikkonen taas valittiin puolueen varapuheenjohtajaksi periferiapiirien ja Vihreiden Naisten tuella. Pirkanmaalainen kansanedustaja Oras Tynkkynen puolestaan nauttii laaja luottamusta ja edustaa myös jatkuvuutta muutoin uudistuneessa puheenjohtajistossa.
Myös puoluevaltuuskunnan 37 jäsenen ja puheenjohtajiston paikat haluttiin jakaa siten, että pienimmätkin vaalipiirit saivat 1+1, ja lisäksi suurten vaalipiirien painoarvon tuli näkyä valinnoissa. Samalla myös suuret valtakunnalliset järjestöt, kuten Vihreät Nuoret ja Opiskelijat ry ja Vihreät Naiset ry, tarvitsevat omat mandaattinsa suhteessa jäsenmääräänsä eikä pienempiä järjestöjäkään voi täysin sivuuttaa. Keski-Suomeen saatiin lisäpaikkoja valtuuskuntaan valtakunnallisten järjestöjen kautta.
Keski-Suomea pienempiä piirijärjestöjä on kuusi ja suurempia seitsemän. Tällä kertaa yhdeksän piiriä sai tyytyä valtuuskunnassa yhden jäsenen ja varajäsenen edustukseen. Piirijärjestöistä suurimmat ovat Uusimaa ja Helsinki, pienimmät taas Lappi, Pohjois-Karjala ja Etelä-Savo. Puolueessa piirijärjestöjä on yhtä monta kuin on vaalipiirejäkin, siis neljätoista.
Puheenjohtajistovalinnat heijastuivat puoluehallituksen ja valtuuskunnan kokoonpanoihin, joista vaalivaliokunta oli laatinut valmiiksi erilaisia tasa-arvolain vaatimukset huomioon ottavia vaihtoehtoja. Vaalivaliokunta toivoo, että jatkossa koko puheenjohtajisto valitaan jo puoluekokouksen ensimmäisenä päivänä. Se helpottaisi jatkoneuvotteluja, kun ei tarvitse miettiä valtuuskunnan ja puoluehallituksen kokoonpanoa useilla eri oletuksilla, kuten nyt jouduttiin tekemään.
Keski-Suomen Vihreät toivottaa työn iloa ja menestystä valituille!
Vihreiden puoluehallituksen ja puoluevaltuuskunnan kokoonpanot
