Arkisto kuukaudelle huhtikuu, 2011

Keski-Suomen Vihreät kiittää

Lämmin kiitos kaikille äänestäjillemme luottamuksesta! Keski-Suomen vihreät kokivat eduskuntavaaleissa vaalitappion, kun kannatuksemme laski -0,5 % edellisistä eduskuntavaaleista. Samalla tavoitteemme ensimmäisestä vihreästä kansanedustajasta jäi haaveeksi. Tulos tuntuu masentavalta hienon kampanjan jälkeen. Vihreiden ehdokkaiden ja tukijoukkojen työnteon määrästä ei vaalimenestys jäänyt tällä kertaa kiinni!

Keski-Suomen vihreiden äänikuningas oli Touko Aalto 1 721 äänellä. Myös kaksi seuraavaa eniten ääniä saanutta vihreää, Maia Fandi ja Paloma Hannonen, ovat alle 30-vuotiaita. Vaalien tulokseen voit tutustua täällä: http://www.vaalikone.fi/eduskuntavaalit2011/tulos/puolue/5/13/

Valtakunnallisesti vihreät kokivat musertavan vaalitappion. Menetimme kolmasosan kansanedustajan paikoistamme. Emme voi kuitenkaan vaipua synkkyyteen, vaan meidän on katsottava eteenpäin. Vihreiden ajamat arvot ja tavoitteet kuten suvaitsevaisuus, taloudellinen oikeudenmukaisuus sekä ympäristön ja ilmaston suojelu vaativat työtä tekevää joukkoa tuekseen.

Vaalien jälkeen vihreiden jäsenmäärä on lisääntynyt jo 1 300 henkilöllä. Tule sinäkin mukaan rakentamaan paitsi uutta Suomea, myös uutta Vihreää puoluetta. Kaikkien panosta, kaikkien ajatuksia ja tukea tarvitaan nyt kenties enemmän kuin koskaan. Voit liittyä Vihreiden jäseneksi osoitteessa www.vihreat.fi/liity

 

Ystävällisin terveisin

Elina Sillanpää

Keski-Suomen Vihreät ry:n puheenjohtaja

Vihreiden puoluekokous Kuopiossa

12.06.2011

Vihreiden puoluekokous Kuopiossa

11.06.2011

Katso Keski-Suomen Vihreiden vaalivideo!

Miksi äänestäisin Vihreitä? Kannattamamme asiat muutamassa minuutissa.

Lue lisää ehdokkaistamme täältä!

Vihreät Laukaan K-kaupalla

16.04.2011
09.00to12.00

Vihreät Laukaan S-marketilla

15.04.2011
12.00to16.00

Vihreät Keuruulla jumppaamassa

15.04.2011
16.00to17.00

Vihreät Joutsassa klo 10, Leivonmäellä klo 12 ja Toivakassa klo 14

14.04.2011
10.00to15.00

Vihreät kävelykadulla

14.04.2011
15.00to17.00

Vihreät kävelykadulla

15.04.2011
15.00to17.00