Vihreän liiton puheenjohtaja, työministeri Tarja Cronberg puhui keskiviikkona 31.10. Vaajakosken Naissaaressa tuvan täydelle yleisölle Jyväskylän ja maalaiskunnan vihreiden vieraana. Cronberg korosti puheessaan, että kuntaliitoksissa koko ei ole merkittävä seikka, mutta identiteetti on, minkä vaaliminen onkin edelleen tärkeää.

Elinkeinoelämää ei kiinnosta sinällään kuntakoko vaan se, millaiset toimintaedellytykset sillä kullakin seudulla on. Cronberg käsitteli myös uutta työ- ja elinkeinoministeriötä, jossa hän uskoo työministeriön säilyttävän oman, hyväksi havaitun toimintakulttuurinsa. Työvoimapolitiikan
haasteena Cronberg piti työvoiman kohtaanto-ongelman ratkaisemista sekä työvoimakoulutusta, jotta parhaiten loisi ededellytyksiä ihmisten pysyvälle työllistymiselle ja turvattaisiin tulevaisuudessa tarvittava työvoima.

Cronbergin esitystä kommentoi toimitusjohtaja Jouko Tossavainen Innosonic Oy:stä. Tossavainen huomautti Cronbergin kantoja mukaillen, että Suomen kuntakoko vastaa aikaa, jolloin päivämatka mitattiin hevosen kulkemana matkana. Nykyään voidaan toimia jo isompien kuntien rajoissa.